#palautumishaaste! Mitä jos ottaisit tavoitteeksi palautua jo ENNEN lomaa?

Lähestyykö loma? Alkaako jo hirvittää miten paljon tehtävää vielä on? Pitäisikö saada kaikki valmiiksi tai vähintään työpöytä tyhjäksi ennen lomalle lähtöä?

Jostain syystä ajattelemme herkästi, että ”maailma pitää saada valmiiksi ennen lomaa”. Viimeiseen asti painetaan täysillä, otetaan omasta jaksamisesta kaikki irti, puristetaan viimeisetkin mehut työlle ja työpaikalle. Koska kyllähän sitä sitten lomalla ehtii rentoutua…

Yhtä helposti ajattelemme että loma täytyy ansaita. Ei siis riitä, että töitä on painanut tasaisesti ympäri vuotta, vaan vähän pitäisi vielä tehdä extraa juuri ennen sitä lomaa. Että sitten se loma vasta tuntuukin hyvältä ja ansaitulta kun on vetänyt itsensä aivan piippuun sitä ennen.

Ei, ei ja ei.

Mitä jos ottaisit tavoitteeksi palautua jo ENNEN lomaa?

Jos olet jäämässä lomalle juhannuksen tienoilla tai heinäkuun alussa, NYT on korkea aika alkaa jo laskea kierroksia, korjata palautumisvajetta ja kerryttää voimavaroja. Näin pystyt aloittamaan lomasi hyvissä voimissa ja virkeänä, ja saat lomasta kaiken irti heti sen ensipäivistä lähtien.

Maailma ei tule valmiiksi, vaikka stressaisit miten ja painaisit töitä kellon ympäri. Maailma ei myöskään lakkaa pyörimästä, vaikka työpöydälle jäisi jotain (konkreettisesti tai kuvainnollisesti) sinun lähtiessäsi kesälomalle.

Päinvastoin. Työn laatusi todennäköisesti kärsii, jos valmiiksi kuormittuneena koitat vielä tiristää itsestäsi extraa, ajatusten ollessa jo tulevassa lomassa. Pahimmillaan teet vain virheitä ja hätäisiä päätöksiä, joita joudut sitten paikkaamaan loman jälkeen.

Kaikkein pahiten kärsii oma lomasi. Vaikka lomasi olisi miten pitkä, haluatko oikeasti käyttää siitä ensimmäinen viikon tai kaksi univelkojen ja liiallisen kuormituksen paikkaamiseen?

Mitä voisit tänä kesänä tehdä eri tavalla? Miten voisit huolehtia siitä, ettet kuluttaisi voimavarojasi aivan nollille ennen loman alkua? Onnistuisitko jopa hieman lisäämään voimavarojasi loman lähestyessä?

Voisit aloittaa lomasi sopivassa vireessä, virkeänä ja energisenä. Voisit tottakai nukkua pitkään ja nauttia hitaista lomapäivistä, mutta voisit tehdä sen siksi että haluat, eikä siksi että et väsymykseltäsi mihinkään muuhun kykene.

Tästä lähtee #palautumishaaste kesälle 2022!
Lähdetkö mukaan?

Haastan sinut tänä kesänä löytämään työpäiviin pieniä palauttavia hetkiä. Taukoja, jotka ovat vastapainoa omalle työllesi. Juuri sinun näköistä, palauttavaa tekemistä. Pieniä palauttavia hetkiä, niin työpäivän keskellä kuin sen jälkeen.

Postaa omia palauttavia hetkiäsi sosiaalisessa mediassa tagilla #palautumishaaste ja laita siten hyvät vinkit jakoon ja muillekin vinkiksi.

Näihin teemoihin pureudun itse kesän aikana @jalavaco tilillä Instagramissa ja Facebookissa, sekä hieman syvemmin täällä www.jalava.co blogissa.

#palautumishaaste haastaa huolehtimaan palautumisesta ja voimavaroista erityisesti loman alla. Tavoitteena on, että palautuisitkin jo ENNEN lomaa ja pääsisit aloittamaan lomasi hyvässä vireessä ja energisenä, sen sijaan että tiristät itsestäsi viimeisetkin energiat ja voimat juuri ennen loman alkua ja kärsit sen seurauksista sitten hyvän pätkän lomastasi.

Vinkkaa artikkelista muillekin: