Jalava, joka ei mahtunut laatikkoon

Tämä Jalava ei ole koskaan mahtunut laatikoihin tai raameihin.

Olen aina tehnyt asioita hieman eri tavalla kuin mihin on totuttu, ja myös haastanut muita katsomaan ja ajattelemaan asioita uudenlaisesta näkökulmasta ja perspektiivistä. Rakastan heittäytyä erilaisiin tilanteisiin avoimin mielin, ”tietämättömyyden tilassa”, havainnoiden ja tutkien.

Tämä onkin johtanut minut ihanan erilaisiin tilanteisiin, töihin ja rooleihin. Tämä on saattanut minut myös tutustumaan mitä ihanampiin, huippumielenkiintoisiin ihmisiin ja asiakkaisiin.

Ajattelua boxin ulkopuolelta jo vuodesta 2004

Olen nyt reilu 17 vuotta työskennellyt yrittäjänä; sekä kuluttaja- että B2B-bisneksessä, yksin ja työnantajana ja nykyään varsinkin erilaisten kumppaniyrittäjien ja -yritysten kanssa. Nykyään työroolini on yhä useammin ”se ulkopuolinen ideoija, haastaja, sparraaja ja kanssakulkija”.

Oma koulutukseni pohjaa musiikkipedagogin opintoihin. Nuoreja pianonsoitonopettajana minussa syttyi rakkaus oppilaslähtöiseen opetukseen ja haluun auttaa oppilaitani kehittymään juuri siinä mikä heitä kiinnostaa (eikä opettelemaan vain jotain mitä esim. opetussunnitelma sanelee). Tämä visio johti myös yrittäjyyden aloittamiseen.

Olen aina ollut kiinnostunut monista eri asioista. Minulla on tyypillisesti monta rautaa tulessa ja haluan kehittää kaikkea yhtä aikaa. Kertaalleen tämä kuitenkin johti vakavaan työuupumukseen ja pitkään sairaslomaan. Silloin tuo tuntui katastrofilta ja siltä että koko identiteettini romuttui. Nyt pidän tapahtunutta siunauksena. Niin kliseistä mutta niin totta: joskus asioita arvostaa vasta kun ne menettää, ja tuo aika sai minut arvostamaan hyvinvointia.

Havainnointia matkasta kohti hyvinvointia

Olen itse kulkenut pitkän tien kohti omaa hyvinvointiani, ja se tie jatkuu varmasti ikuisesti. Jokainen oman jaksamisensa ja hyvinvointinsa kanssa töitä tehnyt tai tekevä tietää, että se tie ei ole suora eikä helppo, vaan täynnä mutkia, kivikoita, mäkiä ja tienhaaroja. Eteneminen vaatii aivan jatkuvaa työtä ja välillä kunnon vastatuuli voi pakottaa peruuttamaankin. Silti matka koko ajan etenee, askel kerrallaan. Koska itse harjoittelen myös liialllisesta suorittamisesta luopumista, yritän aktiivisesti olla miettimättä mikä tämän oman matkani päämäärä on, ja keskityn sen sijaan nauttimaan itse matkan teosta. Tätä matkaa, oivalluksia sen varrelta, sen tuskia ja ilonhetkiä jaan myös tässä blogissa ja Jalava & Co somessa. Lämpimästi tervetuloa mukaan seuraamaan.

”Jalavat kaatuvat erittäin harvoin juurineen”

Jalava on oikeasti sukunimeni, rakkaalta puolisoltani saamani. Minulle Jalava kuvaa jotain sellaista vahvuutta, pysyvyyttä, ylväyttä ja jaloutta, jota tavoittelen. Samalla se muistuttaa minua siitä, että vaikka latva ja oksat tavoittelevat monia suuntia, juuret ovat tukevasti ja kestävästi maassa. Kuvaukset Jalavasta jaksavatkin huvittaa ja monesti löydän niistä itseni. ”Jalava sietää nuorena runsastakin varjostusta.” ”Jalavista tulee helposti kulttuuriympäristöissä karkulaisia.” ”Ne myös kaatuvat erittäin harvoin juurineen.” Ainakin osaan siis nauraa itselleni!

Mökkisaaressamme kasvaa yksi Jalava (siis ihan sellainen puu-javala), jota erityisesti symppaan. Sen piti olla riippuvan mallinen Sateenvarjojalava, mutta jostain syystä se ei ole halunnut taipua tuohon rooliinsa vaan kasvaa villisti ja vapaasti vähän joka suuntaan. Se kasvaa hieman haastavassa paikassa ja näyttää siksi aina välillä kovin surkealta ja räjähtäneeltä, mutta aina se vain kasvaa, vuosi vuodelta yhä pystympään ja vahvemmaksi. Olen opetellut rakastamaan tuota jo kertaalleen kaatotuomionkin saanutta puuta, ja väitän että puu myös tietää sen, sillä vuosi vuodelta se vaikuttaa olevan aina hieman vahvempi.

Vinkkaa artikkelista muillekin:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

2 Responses

  1. Aivan ihana teksti Anna, kiitos jakamisesta! Tunnistan itsessäni paljon samaa; eri tavalla tekemisen, suorittamisen ja täydellisyyden tavoittelun, joka johti aikoinaan myös uupumiseen ja pikku hiljaa itsensä ja tekemisensä uudelleen rakentamiseen. Minullakin on hauska nimi, olen nimittäin omaa sukua Pessi. Aivan yhtä huolestunut en (enää nykyisin) ole kuin sadun peikko, mutta talviunille voisin peikon tavoin niin mielelläni käpertyä!! 🙂 🙂

    1. Voi kiitos Sarita <3 Talviunet kyllä sopisi itsellekin! Voisi vetää lehtivihreät juuriin talteen ja vain nukkua 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *