Luovumme Satamakadun toimitiloista, mutta toimintamme jatkuu

Minulla on nyt harmillisia uutisia. Toimintamme Satamakadun toimitiloissa päättyy tammikuun lopulla 2023.

Toimintamme kyllä jatkuu, mutta omien toimitilojen pitäminen ei ole enää kannattavaa. Sekä henkilökohtaiset että ryhmävalmennukset toteutuvat nykyään lähes yksinomaan etänä. Palveluistamme ainoat jotka vaativat livekohtaamista, on hoidot, ja niitä teen muutenkin hyvin vähän.

 

Auvo ja Brain Relief- hoitoja voi varata Satamakadun tiloihin 15.1.2023 asti. Vielä ehtii siis varata hoidon (tai vaikka sarjahoidonkin) joululoma alle tai vaikka välipäiville. Vapaita hoitoaikoja on nyt lisätty reilusti sekä joulu- että tammikuulle! Varaa tästä.

 

Tulen kyllä jatkossakin tekemään hoitoja, mutta en ole vielä aivan varma missä. Siksi myös lahjakortit ovat toistaiseksi voimassa vain 15.1.2023 saakka, varmuuden vuoksi. Jatkossa, kunhan uusi hoitopaikka (tai uudet paikat) varmistuu, lahjakorttien voimassaoloaika toki palautuu tuttuun kuuteen kuukauteen. Rentouttavan hoidon voi siis vielä ostaa vaikka joululahjaksi ja varata ajan heti välipäiville tai tammikuun puolelle.

Auvo-hoitoja teen myös yrityskäynteinä, kun asiakkaita on vähintään neljä. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

 

Kiitos teille kaikille jotka tiloissa ehtivät käydä. Minun tulee todella ikävä näitä tiloja, ja varsinkin kaikkia ihania kohtaamisia joita nämä tilat olivat mahdollistamassa <3

– Anna

 

P.S. Monenlaista tavaraa toimistokalusteista astioihin lähtee myyntiin. Jos olet jotain vailla, otahan yhteyttä 🙂

 

Vinkkaa artikkelista muillekin: